Siirry pääsisältöön

Uusin postaus

Ekoshoppailua

Me rakastuttiin uuteen harrastukseen, kipinä syttyi nopeasti ja hurahdettiin. Mietittiin muutama päivä sitten, kuinka yläasteaikoina ei kirpputoreilta voinut vaatteitaan ostaa ilman haukkuja, miksi se oli näin, miksi kaikkien piti olla samanlaisia? Miksei uskaltanut erottua, syy tähän löytyy varmastikin kieroutuneesta maailmankuvasta. Yläasteaikoina, kun vielä haki itseään ja sitä parasta minää, joksi halusi tulla, tämä kieroutuneisuus oikein korostui. Oli oltava hoikka ja nätti, suosittu ja ihailtu. Käytetyn vaatteen pukeminen oli suorastaan syntiä.


Tänä päivänä tykätään paljon mielummin suosia kirpputoreja, miksi näin? Yksi ja SUURI tekijä on ekologisuus. Kuinka paljon siinä säästyy maailmaa, kun ei koko ajan ole ostamassa pikamuotia? Paljon. Muoti elää jatkuvaa muutosta, joten aallon harjalla pysymiseen vaaditaan myös pulleaa lompakkoa ja leveää vaatekaappia, miksi siis liikkua massan mukana? Seuraava tekijä on se, ettei ole tarvetta olla kuin muut. Halutaan erottua, olla oman elämä…

Mitä mä Raumal, viihdyn hito hyvi Seinäjoel



 Kaikki lähti villistä unesta, jossa pääsin opiskelemaan hakemaani kouluun Raumalle. Muutama viikko ja näin kävi, kuin unessa. Tulihan siinä tippa linssiin, kun tekemäni työ palkittiin ja sain paikan. Musta tulee käsityönopettaja. Siitä alkoikin asunnon metsästys joka ei tanssinlailla sujunut, mutta lopulta kaikki järjestyi. Yhdessä hujauksessa olin Raumalla. Koko pienen elämäni oon pörrännyt ihmisten ympäröimänä ja kiireisenä, en hetkeäkään yksin. Ja sitten se tapahtui ja mä olin totaalisen yksin.
 Ensimmäiset kouluviikot mulla meni paremmin kuin hyvin. Elin mun unelmaa. Biletin, nukuin, söin ja lenkkeilin meren rannassa. Onko parempaa? Ei ollut ikävä ketään ja tiesin että saan paljon uusia ystäviä asenteeni ja luonteeni perusteella. Kuvailin mun täydellisiä proteiini pannareita ja leivoin. Enpä taas hetkeen leivo, kun yksin niitä sitten sai syödä…





 No miten kävi?
Syksyn ja pimeyden tullessa aurinko katosi mun elämästä. Ihan kun mua ei ois edes ollut. Olin allapäin ja söin suruuni. Lihosin. Lopetin bilettämisen. Mulla ei ollut viittä valmennusta, neljää kerhon vetoa viikossa tai treenejä. Mulla ei ollut mun laajaa kaveripiiriä tai siskoa. Koulua oli muutamana päivänä viikossa muutama hassu tunti. Ainut hetki kun näin ihmisiä livenä. Kävin salilla, mutta se ei ollut enää hauskaa. Olin sielläkin yksin. Paljon tungosta ja hikisiä miehiä iholla, mutta en saanut mitään irti siitä. Heistäkään ei ollut kaveriksi vaikka isäni ystävystymistä suosittelikin. Mun päivät oli taistelua ikävien ajatusten kanssa. Syksyn yhä pimetessä aloin olla Seinäjoella yhä enemmän. Seinäjoella pääsin tanssimaan, ystävien kanssa kahville, pitkospuille ja tein myös useita opettajansijaisuuksia. Se antoi mulle voimaa. 




Lopulta koitti marraskuu ja päätin aloittaa cheerleadingin uudestaan ja kuinka yhtäkkiä alkoikin näkyä valoa tunnelinpäässä. Sain treeneissä ihan muuta ajateltavaa. Ei oikeastaan tarvinnut ajatella mitään muuta, kuin oikeaa tekniikkaa. Innostuin treenaamisesta taas ihan uudella lailla. Tällä hetkellä motivaatio on huipussaan ja vain taivas rajana. Marraskuun lopulla alkoi myös kauan odotetut käsityötunnit ja pääsimme vihdoin oikeasti tekemään käsillä. Sain vihdoin sieltäkin onnistumisen kokemuksia ja päivä päivältä aloin yhä enemmän olla oma itseni. 




Viimein koitti joululoma. Olen saanut levätä, nähdä ystäviä ja treenata, vieläpä siskoni kanssa. Ja ai ihanaa, kun olenkin nauttinut jokaisesta päivästä ja jokaisesta hetkestä täällä.


Odotan innolla keväisiä päiviä auringossa, treenejä ja että pääsen kunnolla kouluun. Tästä keväästä tulee hyvä!


XOXO
Essi